torstai 27. tammikuuta 2011

Palmikkopipoja


Joskus muinoin olen ollut ahkera neuloja ja tehnyt itselleni monet paidat ja villatakit. Lasten synnyttyä neulominen on jäänyt vähiin, onneksi on käsityötaitoinen mummu että pienokaiset ovat villaisissa pysyneet lämpimänä silti. :) Aika ei vain ole tuntunut riittävän paikalla istumiseen ja puikkojen kilkutteluun. Tänä talvena olen kuitenkin hurahtanut lankoihin uudelleen. Syksyllä syntyi sukkia ja kaulureita tarpeeseen, nyt paksuista langoista nämä pipot ja pieni villapaitakin on tekeillä. Onneksi nettikaupoista löytyy sopivaa materiaalia kiireiselle ja 5-6 puikoilla valmista tulee sukkelaan.

Näiden palmikkopipojen ohje löytyy täältä. Isomman tytön pipo on tehty puikoilla nro 6 ja vauvan pipo puoli numeroa pienemmillä. Kokoero on yllättävän suuri noin pienellä muutoksella. Palmikkoneule joustaa aika reilusti, joten tuo isompi mahtunee pitkään. Ylimääräisestä kerästä tein vielä isosiskolle kaulaliinan samalla palmikkoneuleella, reunoissa on pari silmukkaa/kierrosta ainaoikeaa. Lankana on Drops Eskimo Mix, 100% merinovillaa eikä kutita yhtään. Mitään suosikkilankaa tästä ei kuitenkaan vielä tullut, pipoon sopi hyvin mutta on vähän tönkköä jo kaulaliinaankin. Menekki yhteen pipoon on 2 kerää, yhteensä näihin kaikkiin upposi 5 kerää eli 250g.

2 kommenttia:

  1. Kivat palmikkopipot :) Itsellä ois kans suunnitelmissa tehdä vähän vastaavanlaisia ja ohjetta olen metsästänyt, joten kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)