sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pastellista pienelle tytölle


Mikä kumma siinä on, että kun pitäisi välttämättä saada jotain valmiiksi, kaikki asiat kasaantuvat juuri samaan hetkeen?!?

Meillä on ollut ihan kamalat kaksi viikkoa! Ensin olin itse sairaana ja niin väsynyt, etteivät edes ajatukset jaksaneet päässä liikkua. Sitten sattui pienokaiselle tapaturma, joka vaati erityishuolenpitoa ja terveyskeskuskäyntejä, onneksi kuitenkin pahemmilta vaurioilta säästyttiin. Täksi viikoksi olin varannut kirppikseltä myyntipaikan ja talo on ollut täynnä pahvilaatikoita, pieniä lasten ja omia tarpeettomaksi jääneitä vaatteita. Maanantain vastaisena yönä keskimmäinen lapsista sairastui, kuumetta ja kurkkukipua, jonka jälkeen muut lapset seurasivat vuorollaan esimerkkiä...

Vihdoin viimein eilen aloin saada jotain otetta normiarjesta, pidin siivouspäivän ja pinnistelin valmiiksi arvontapalkinnon, jonka viivästymisen vuoksi olen potenut huonoa omaatuntoa. Tiedoksi Katjalle, että nyt mekko on kuitenkin valmis ja lähtee ensi viikolla postissa tulemaan teille! :)

Sain tähän palkintovaatteeseen melko vapaat kädet. Toiveena oli puuvillainen mekko koossa 74/80, väreinä vaaleanvihreää tai vaaleanpunaista, myös ruskea olisi käynyt. Aluksi minulla oli mielessä jotain oikein hempeää ja romanttista, mutta sitten Katja kirjoitti viestissään että "joku pirtsakka aplikaatio ois kans tosi pop" ja minulta meni pasmat ihan sekaisin. ;)

Kangasvalinnat menivät uusiksi ja päädyin pilkulliseen tilda-kankaaseen ja vaaleanvihreisiin vichyruutuihin. Pallokangas toi ajatusen jostakin pallolla leikkivästä eläimestä ja aplikaatioksi päätyikin sitten kissa. Sileän puuvillan tyyliin sopivat minusta parhaiten yksinkertaiset kuvat, joten tein aplikaatiosta tuollaisen hieman silhuettimaisen.



Kaavaksi valitsin Ottobren kukkopillin, koska olen itse tykännyt siitä omilla tytöillä. Kesällä se toimii sellaisenaan viileänä hellevaatteena ja näin viileämpään aikaan alle mahtuu trikoopaita. Käyttöikääkin tällaisella vaatteella on normaalia pidempään, uskoisin tämän 80-senttisen menevän kokojen 74/80 lisäksi paitamallisena vielä 86-senttiselle. Mekko kiinnitetään takaa vaaleanpunaisilla kam-neppareilla.




Ruutupuuvilla on Ottobrelta, tilda-kangas askarteluliikkeestä ja vinonauha Fabriinasta.

4 kommenttia:

  1. Mielettömän kaunis ja värimaailmaltaankin kiva.

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen. Kauniit värit.

    VastaaPoista
  3. Tuli tänään perille, ja voi miten ihana se on! En malta odottaa ensikesään, että pääsee pukemaan tuon käyttäjänsä päälle...! Katja ja Tiitu kiittävät :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)